Aiemmin FINAS oli osana Mittatekniikan keskusta (MIKES) sen perustamisesta lähtien, 24 vuotta.
Muuttoja ja uusi toimitilaratkaisu
Keväällä 2015 muutimme Tukesin väliaikaisiin toimitiloihin Helsinkiin, Pasilaan. Maaliskuun alussa 2016 pääsimme muuttamaan uuteen monitilaan Pasilan virastokeskukseen. Työskentelytavat tulevat jonkin verran muuttumaan aiempaan verrattuna. Esimerkiksi suurimmalle osalle henkilöstöä ei ole nimettyjä vakiotyöpisteitä, vaan työskentelemme ns. mobiilityöpisteissä. Lisäksi tavoitteena on vähentää paperimuodossa olevaa aineistoa digitalisaation periaatteiden mukaisesti. Tätä tavoitetta tukee hyvin jo useamman vuoden käytössä ollut FINASin ekstranet, jota käytetään asiakkailta saatujen arviointiaineistojen käsittelyssä.
Henkilöstövaihdoksia
Organisaatiovaihdoksen ja muuttojen lisäksi on myös FINASin henkilöstössä tapahtunut muutoksia. FINASin edellinen johtaja Leena Tikkanen ja FINASin toiminnassa alusta lähtien mukana ollut akkreditointipäällikkö Christina Waddington-Walden jäivät eläkkeelle viime syksynä. Uutena johtajana aloitti Risto Suominen vuoden 2016 alussa. Lisäksi on tapahtunut joitakin muita henkilövaihdoksia. FINASissa virassa olevien henkilöiden määrä on tällä hetkellä 20. FINASin henkilöstö on, haasteellisesta vuodesta 2015 huolimatta, pystynyt pitämään akkreditointitoiminnan hyvällä tasolla. Siitä erityiset kiitokset.
Akkreditoinnin merkitys kasvaa tulevaisuudessa
Suomen elinkeinoelämässä on tapahtunut paljon muutoksia. Talouden niukkuus ja toimintojen tehostamistarve ovat vaikuttaneet myös akkreditoitujen toimijoiden lukumäärään. Isot toimijat ovat ostaneet pienempiä toimijoita ja toimintoja on yhdistetty saman järjestelmän alaisuuteen suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Lisäksi muutamia akkreditoituja toimijoita on lopettanut kokonaan toimintansa. Edellä mainitun perusteella akkreditoitujen toimijoiden lukumäärä on monella toimialueella jonkin verran vähentynyt. Käytännössä kuitenkin akkreditoitujen toimintojen kokonaisvolyymi ja FINASin tekemän arviointityön määrä ovat kasvaneet uusien alueiden ja laajempien arviointikokonaisuuksien myötä.
Näkemykseni mukaan akkreditoinnin merkitys tulee nykyisestä lisääntymään sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tulevaisuudessa monilla osa-alueilla tullaan edellyttämään akkreditointia pätevyyden osoittamiseksi. Yhtenä esimerkkinä on Euroopan unionin johtama rintasyöpähoitojen laatuohjelma-projekti, jossa tullaan hyödyntämään akkreditointia sekä kliinisten laboratorioiden että sertifiointielinten (hoitopalvelujen sertifiointi) akkreditointien myötä.
FINASin toiminta arvioidaan keväällä 2016
FINASissa toteutetaan kuluvan vuoden toukokuussa toiminnan arviointi, jonka suorittaa Euroopan akkreditointielinten järjestön EA:n arvioijaryhmä. Kansainväliset arvioinnit toteutetaan säännöllisesti vähintään neljän vuoden välein. Arviointien tarkoitus on varmistaa ja osoittaa, että akkreditointielimet noudattavat sovittua akkreditointielimille suunnattua vaatimusstandardia ISO/IEC 1711 ja niiden akkreditoinnit ovat yhdenvertaisia. Yhdenvertaisuus osoitetaan akkreditointielinten monenkeskisellä sopimuksella (MLA).
FINASin arviointi kestää viisi työpäivää ja sen tekee kymmenenkunta arvioijaa, kaikki eri Euroopan maista. Arviointiin sisältyy kaikkien toimialojen arviointi: testaus- ja kalibrointilaboratoriot, tarkastuslaitokset, sertifiointiorganisaatiot (henkilö-, tuote- ja järjestelmäsertifiointi), todentaminen sekä uutena alueena vertailumittausten järjestäjät. Arvioinnin toteutuksesta ja tuloksista raportoidaan arvioinnin jälkeen.
Standardien uudistamistyö käynnissä
Akkreditointivaatimuksina käytettävien standardien uudistamistarvetta analysoidaan säännöllisesti. Uudistustyö on meneillään ISO CASCOssa mm. laboratorioille suunnatun standardin ISO/IEC 17025 osalta. Myös akkreditointielimille suunnatun standardin ISO/IEC 17011 uudistaminen on meneillään. Molempien standardien uudistamistyö on tarkoitus saada päätökseen kesällä 2017.
FINAS-akkreditointipalvelu, johtaja Risto Suominen