Akkreditoinnin kohteita ovat testaus- ja
kalibrointilaboratoriot, tarkastuslaitokset, sertifiointeja tekevät
organisaatiot ja todentajat. Akkreditoinnilla osoitetaan kohteiden
pätevyys. Akkreditoidun toimijan tuottamien palvelujen laatuun voi
luottaa. Akkreditointi perustuu kansainvälisiin kriteereihin. Se on
harmonisoitu menettely ja se tunnustetaan maailmanlaajuisesti
monenkeskisillä tunnustamissopimuksilla. Se on maailmanluokan juttu.
Suomessa
FINAS tekee pätevyyden arviointeja. Akkreditointeja tekeviä toimijoita
on jo yli sadassa maassa. Lukumäärä kasvaa edelleen. Kasvua on muun
muassa Afrikassa.
Euroopassa akkreditointia tarjoavien
organisaatioiden lukumäärä on rajoitettu yhteen EU:n jäsenvaltiota
kohden. Muualla maailmassa ei vastaavanlaista rajoitetta ole. Kuitenkin
yleensä valtiossa on vain yksi akkreditointiorganisaatio. On myös
joitakin poikkeuksia kuten Yhdysvallat. Siellä on useita akkreditoinnin
tarjoajia.
Akkreditoinnin kattavuus
Akkreditointipäätökseen
liittyy aina pätevyysalue. Siitä näkyy, mitkä menetelmät kuuluvat
akkreditoinnin piiriin. Akkreditointi ei kaikissa tapauksissa
välttämättä kata esimerkiksi testauslaboratorion kaikkia
testausmenetelmiä.
Vaikka toimija on akkreditoitu, se saa viitata
akkreditointiin tulosten raportoinnin yhteydessä vain niiden
menetelmien osalta, jotka ovat akkreditoidussa pätevyysalueessa.
Akkreditointiin viittaaminen kannattaa
Akkreditointiin
viittaaminen tulosten raportoinnin yhteydessä ei ole pakollista kuin
akkreditoidussa sertifiointitoiminnassa. On mahdollista, että
tulevaisuudessa sovitaan kansainvälisesti viittaamisen pakollisuudesta
muillakin osa-alueilla, esimerkiksi testaus ja tarkastus.
Viittaaminen
on mahdollista tehdä käyttämällä kohteen akkreditointitunnusta tai
sanallisesti. Akkreditointiin viittaaminen on suositeltavaa ja tärkeää
muillakin toimialoilla kuin sertifioinnissa. Vain viittaamalla
akkreditointiin voivat eri osapuolet tukeutua akkreditoinnilla
osoitettuun pätevyyteen.
Lisää tunnettuutta maailmanlaajuisesti
Pätevyyden
arviointeja on tehty jo pitkään maailmanlaajuisesti, ja FINASkin on
toiminut jo lähes 30 vuotta. Lähes kaikkien
akkreditointiorganisaatioiden nimessä on akkreditoinnin kaltainen sana
tunnistettavissa. Se parantaa termin tunnettuutta.
Akkreditoinnin
markkinointi maailmanlaajuisesti on hyvin tärkeää, jotta akkreditoinnin
käyttö pätevyyden osoittajana lisääntyisi. Eurooppalaisten
akkreditointiorganisaatioiden yhteistyöorganisaation EA:n (European co
operation for accreditation) www-sivuilla on aineistoa akkreditoinnin tunnettuuden lisäämiseksi. Maailmanlaajuisten akkreditointiorganisaatioiden yhteistyöjärjestöjen IAF:n ja ILAC:n www-sivustoilla on myös paljon vastaavan kaltaista aineistoa.
Esimerkkien voimalla eteenpäin
Esimerkkejä akkreditoinnin käytöstä eri puolilta maailmaa löytyy Public Sector Assurance -sivustolta.
Sivusto on yhteistyöprojekti, johon osallistuvat muun muassa IAF, ILAC
ja standardisointiorganisaatiot ISO ja IEC. Sivustolla on tällä hetkellä
yli 300 esimerkkiä useilta eri sektoreilta kuten terveydenhuolto,
rakentaminen, ympäristönsuojelu, energiateollisuus ja
elintarviketurvallisuus.
Sivuston tavoitteena on lisätä
esimerkiksi viranomaisten ja lainlaatijoiden tietämystä akkreditoinnin
käyttökohteista. Sivusto on maailmalla otettu hyvin vastaan, ja sinne
toivotaan lisää esimerkkejä. Sivustolla ei ole vielä esimerkkejä
Suomesta, mutta olen varma, että tilanne tulee muuttumaan. Suomessa on
paljon toimialoja, joissa edellytetään akkreditointia. Esimerkkeinä ovat
muun muassa lakisääteiset tarkastustoiminnat. FINAS omalta osaltaan
levittää tietoa sivuston olemassaolosta ja tulee pyytämään esimerkkejä
sidosryhmiltä.
Risto Suominen
johtaja, FINAS
@R1stoSuominen